Ei osunut pahasti harhaan eilinen veikkaukseni, sillä heti aamusta esillä on parikin kysymystä avaruudesta:
-Mikä se oli se mönkijä-paikka?
-Mars
-Niin se. Missä ne ihmiset sieltä on?
-Ihminen ei ole vielä koskaan mennä sinne asti. Mönkijän sinne vei semmoinen miehittämätön avaruuslento.
-Miksi sinne ei ole menty?
-Se planeetta on niin kaukana, että sinne lentäminen veisi liian kauan.
-Mistä se sitten saa bensaa?
-Se mönkijä varmaan toimii akuilla ja saattaa olla, että se latautuu myös auringon valolla.
-Onko se niin kuin robotti?
-Joo. Se lähettää kuvaa ja tietoja tänne maahan.
-Ai joku katsoo vaan ruutua ja ajelee ohjaimella ympäriinsä….pruuuuuuum (hihitystä)
Hih, tädin ei ole ollenkaan vaikea kuvitella Nasan valkotakkista tutkijaa peliohjain kätösissä….ja eikös sitä sanota, että aikuisten härvelit erottaa leluista vain mittakaava…
Iloa oli ilmassa myös, kun aloitimme uuden askarteluprojektin eli ufon. Maalaaminen on aina vaan niin mukavaa, ei siitä pääse mihinkään. Ja mikä parasta, maalauksen lopuksi pöydällä on 18 täysin yksilöllistä ja innovatiivista lautasta, joista huomenna päästää kokoamaan ja jatkamaan alusta. Sykähdyttävä on myös eskareiden oma oivallus kesken puuhastelun:
-Täällä on tosi hiljaista
-Niin on
-Tää on se työrauha
Iltapäivälle oli sovittu hiihtoa, mutta eihän meillä ollut eilisen lumiturpakan jäljiltä latua! Onko se este….ei vaan hetkellinen hidaste. Täti sommittelee vielä viimeisille suksia alle, kun ensimmäiset puskevat jo kentän suuntaan. No, yksi hikinen kierros umpihankea tuntuu riittävän innokkaimmillekin ja osa ottaa omatoimisen oikoladun jo aiemmin takaisin päin. Hillitöntä riemua kuitenkin tarjoaa jälleen mäki, joka lumikuormassaan muksauttaa kokeneetkin laskijat sinne ja tänne. Yhteistuumin todetaan, että kyllä latukone on sitten mahtava keksintö….ihan avaruusraketin veroinen.
Hilpeästi Heidi