Millaisia ajatuksia eskari-ikäiselle tulee mieleen avaruudesta?
-Aurinko. Se on tosi kuuma. Sinne ei voi kukaan mennä.
-Se on ääretön.
-Kuu
-Galaksi
-Siellä ei ole ilmaa. Ei voi hengittää.
-Mars
-Pluto. Se on kaikista pienin planeetta.
-Avaruusolio
-Ei niitä ole. Avaruudessa ei ole elämää.
-Onpas. Eikö olekin ope?
-Marssissa on. Ja avaruusaluksia.
Tässä kohtaa äänet alkavat ”juupas eipäs”- kaupassa kohota jo sen verran, että pitää tehdä kompromissi:
-Hei. Joku teistä tiesi hienosti, että avaruus on ääretön, eikä sitä siksi voi kukaan ihan viimeiseen nurkkaan asti tutkia. Toisaalta se avaruusalue, jonka me tällä hetkellä tunnemme on elotonta. Eli avaruusolioita voisi ehkä ollakin jossain, mutta varmaa tietoa siitä ei ole.
Päätelmää punnitaan ja se hyväksytään, ainakin toistaiseksi, ja hommissa päästään eteenpäin. Se tarkoittaa katselutuokiota peda.net-sivuston opetusanimaation parissa, joka tutustuttaa oppijan omaan kotigalaksiimme Linnunrataan sekä sen planeettoihin. Ja planeetoistahan jokaiselle löytyy heti oma suosikki: joku tykkää rautaisesta Marsista, joku Saturnuksesta renkaineen, jonkun mieleen on jättiläismäinen Jupiter.
-Minusta maapallo on paras, kun se on meidän koti.
Iltapäivällä on aika tehdä helmikuun patikointiretki luontoikkunalle ja voi pojat, mikä sää meillä taas on: lunta tupruaa taivaan täydeltä. Eskareita se ei kuitenkaan haittaa, oikeastaan on mukava kahlata uudessa lumessa ja tiirailla maisemaa, josta valkeus on peittänyt alleen kokonaan jo monta kohtaa. Jopa varokaa lapsia-liikennemerkistä on toinen ipana kadonnut lumen alle. Mutta ei lunta sentään niin paljoa vielä ole, etteikö herra Hakkaraisen mökinpihassa seisova jättimäistä sieni erottuisi. Tai että luontoikkunaa ei löytyisi. Siellä se meitä oksallaan odottaa, tammikuun reissusta puolikkaaksi kutistuneen lumiukon kera.
Talvi on metsässä hiljainen, kuuluu vain kaukaista traktorin puhinaa ja tuulen suhinaa. Leikit lähtevät tutusti liikkeelle ja lumeen alkaa piirtyä polkuja ja koteja. Toisaalla taas painitaan pelimaailman melskeissä.
-Pois edestä. Me ollaan menossa kuppaan.
-Anteeksi, minäpä väistän. Mitäs olette menossa ostamaan?
-Minulle polkupyörä….
Välillä syödään eväät ja sitten leikit saavat vielä jatkua. Kotimatkalla sitten erään eskarin tarkat silmät nappaavat havainnon.
-Mikä tuo keltainen on?
Vaatii hiukan tarkennusta, että saadaan selkoa mistä on kyse. Ja totta tosiaan, suuren puun rungossa on keltainen läiskä.
-Ei aavistustakaan. Tietäisikö joku teistä?
-Se on sellainen merkki.
-Niin. Me mentiin niitä pitkin kerran semmoiselle vanhalle talolle.
-Tuolla on toinen!
Toden totta, merkkejähän on useampia.
-Hei, pitäisikö meidän seurata niitä sitten, kun metsä on vapautunut lumesta keväällä?
-JOOO!!!!!!(*9)
Kotimatka tarjoaa vielä yhden, päivän avaruusteemaankin mainiosti sopivan, havainnon. Aurinko mollottaa utuisen pellon yllä, kalpeana kuin öinen kuu.
-Miksihän se näyttää tuolta?
-Sen edessä on ne pilvet!
-Miten se voi näkyä avaruudesta asti noin isona?
-Koska me ollaan maapallon sisällä
Jotenkin epäilen, että tulemme pohtimaan lisää avaruudellisia ajatuksia lähiaikoina…mielenkiintoista!
V&I Heidi