Joskus iskee tilanne päälle. Yhtäkkiä meneillään on vaan tuhat niin muuta kuin tarkoitettua toimintoa, korvat ovat pelkästään koristeena ja huutokauppa sitä luokkaa, että itse keisari Palsamäkikin kääntäisi takkinsa. Juuri sellaista oli meillä meno aamun äikkähommissa, toisin sanoen L niin kuin läskiksi menivät. Tai korjaan, meinasivat mennä. ”Hätätilanteessa, pysy rauhallisena”, sanoi ensiapuopettajani jo parikymmentä vuotta sitten.
-Paneppa kynä pöydälle ja otetaan vähän liukuja. Katsoppa peiliisi ja kokeile sanoa nämä äänteet peräkkäin (taululla on U ja I)
-UI, se on ui! Siinä lukee ui.
-Ei ui ole sana.
-Onpas. Joku voi vaikka kysyä, että mitä kala tekee ja sitten se sanoo, että ui.
-Totta. Otetaanpas nämä (taululla on E ja I)
-Se on ei. Siinä lukee ei, eikö luekkin??
-Otetaanko vielä yksi liuku?
-Joo!!!
-Nyt onkin pitkä. Maistele ihan hiljaa ja rauhassa. (taululla on S, U, S ja I)
Kuuluu mutinaa ja maiskutusta, käsiä alkaa nousta. Sana ratkeaa helposti. Ja helposti jatkuvat myös kynähommat, jotka nyt saadaan tehtyä mallikkaasti.
Iltapäivällä mopo meinaa keulia uudestaan, kun vuorossa on perjantain intiaaniesityksen harjoitukset, mutta tällä kertaa täti onkin ollut kaukaa viisas. Roolit on jaettu, rekvisiitat kasattu ja valmistelut tehty, eikä löysiä anneta yhtään. Kevyesti kirskahtaen vaunut nytkähtävät liikkeelle ja kiskoilla pysymisestä pitää iloinen musiikki huolen. Kylläpä on uljaita ja rohkeita intiaaneja ratsujensa selässä!
-Koululaiset ei usko, että tämä on meidän tekemiä (päähineet ja keppihepat)
-Ei niin. Ne luulee, että Heidi on nämä tehnyt
-Milloinka me saadaan nää kotiin
-Kävisikö, että pidetään ne täällä hiihtolomaan asti ja sitten saatte.
-Milloin on hiihtoloma?
-Se on seuraavalla kalenterinlehdellä. Melkein ekana.
Niinhän se on, hurjaa miten nopeasti aika rientää….. Ja nopeasti hujahti päiväkin, vaikka melkoista menoa ja rytyytystä olikin. Melkein kuin Kurjalan tie: perille se vie aina, vaikka halutessaan voi kokeneenkin yllättää.
Valolla ja Ilolla terkuttelee Heidi