Tuttu polku luontoikkunalle on peittynyt valkoiseen lumeen, mutta joku on selvästi tullut ihan hiljattain sitä pitkin eskarille päin.
– Ne ovat jäniksen jäljet. Tämä metsä on sen koti, johon me tavallaan tulemme kylään.
– Ja se loikkii eskariin.
– Niin. Se on siellä Pertin kanssa ja me ollaan metsässä.
Tutulla ojanylityspaikalla risahtelee ja rasahtelee kenkien alla, lumen värjäytyessä märkään harmaaseen. Liikkeelle lähtee keskustelu heikoista jäistä.
– Heikoille jäille ei saa mennä, sinne voi hukkua.
– Mihinkään jäille ei saa mennä ilman lupaa…isin tai äidin.
– Mutta kylmäaltaaseen voi mennä
– Voikos siellä olla kauan?
– No ei! Sinne palentuu
Yhtä selvästi tuntuvat heikot jäätkin olevan kaikille tuttua asia.
Ruokalassa meitä odottaa jouluruokailu yhdessä oman koulukummin kanssa. Taitavasti kummit neuvottelevat ja annostelevat eskareiden lautasille ainakin pienen maistiaisen kaikkea perinteistä ja esimerkillisesti ottavat toki samat syötävät myös omalle lautaselle. Voi miten rauhallisesti ruokailu sujuu, vaikka paikalla ollaan ihan koko koulun joukolla. Kiitos taas kummit avusta! Ja eskarit maltista!
Iltapäivä on pyhitetty pelkälle leikille ja loma tuntuu jo pyörivän useammankin mielessä.
– Miten paljon meillä on lomaa?
– Kolme viikkoa. Me nähdään vasta tammikuussa. Vuonna 2016.
– Minä ainakin nukun pitkään joka aamu
– Minä en. Minä leikin.
– Missä me tullaan takas?
Joulukuun kalenterisivun takaa paljastuu pelkkä takakansi ja vanhat kuukaudet on rastittu.
– Nää on elettyjä. Ei näillä voi tulla takas.
– Ei niin. Etkö muista??? Uusi kalenteri???
Juurikin niin. Uusi vuosi, uusi kalenteri, mutta entiset kujeet. Täti toivottaa ihanaa joulunaikaa ja rentouttavaa lomaa kaikille eskareille perheineen. Tammikuun 11.päivä taas näkyillään!
Valolla ja Ilolla Heidi