Jatkoimme tänään pienen kuusen tarinaa, jossa keskiössä oli joulupukin suuri juhlapuu. Tai oikeammin se, kuka niin merkittävään tehtävään voidaan valita. Voiko juhlapuuksi isona tulla, vaikka latva olisi hiukan väärä ja oksat käkkyrällä.
”Ei sinusta ole juhlapuuksi, tuollaisesta vähänlännästä harvaoksasta” närhi ilkkui pienelle kuuselle ja kerskui itse istuneensa pukin juhlapuussa, oikein kunniavieraana.
”Älä viitsi närhi nokkaasi naputtaa. Et sinä ole käynyt pohjoisessa päinkään” vanha ikikuusi puuttui puheeseen ja lennätti kiilloteltuun siipeensä saaneen närhen matkoihinsa. Viuh vaan pyyhkäistään lentorata viivana poikki taulun.
– Piirrä siihen taululle se ikikuusi kanssa. (piirretään tietysti, mahtava suojelija pienen kuusen vierelle)
Sitten päästäänkin töihin eli koristelemaan omaa joulupukin juhlapuuta.
– Voi siitä pienestä kuusesta isona kasvaa suora…
Joku palaa pohdiskelemaan työntuoksinassa .
– Onko sen välttämättä oltava suora?
Syvä hiljaisuus.
Siinä sitä onkin punnittavaa itse kullekin, näin kultaa kimaltavan joulun aikaan…
Tummansiniset samettiverhot ja valaistu lava. Ylhäältä käsin tuttu jumppasali näyttää valtavalta. Ja pienet esiintyjän venyvät senttikaupalla. On se vaan niiiiin juhlavaa esiintyä oikealla estradilla.
– Muistatteko vuorosanat?
Päät nyökkäävät ja ensimmäinen harjoitus saadaan viedyksi läpi. Vähän pitää pyytää volyymiä lisää, mutta muuten sujuu mutkattomasti. Kumarrus/niiaus tilanteessa kuitenkin meinaa tulla ahdasta…
– Jos me keijut tultaisiin tähän alas…ja tontut jäisi ylös…
Ihanaa omatoimisuutta! Juuri niinhän on järkevää tehdä.
– Lasketaanpa montako yötä juhlaan on…
– 3
– Ihan vähän (innostunutta tirinää)
– Ja huomenna sitten roolivaatteiden kanssa….
Silmät syttyvät loistamaan. Sehän se vasta onkin ihan eri juttu!
Jouluilolla Heidi