Tänään karkasi tädiltä kyynel, liikutuksesta. Koulun yhteisessä aamunpamauksessa nimittäin 5.-6.-luokan poikien itse kokoama kuoro lauloi ”vanhoja poikia viiksekkäitä” sellaisella tunteella, että sydänalassa sykähti. Ja miten mahtavaa esimerkkiä he näyttivät eturivissä istuville eskareille siitä, että laulussa voi peliin laittaa yhtä suuren voiman ja taidon, kuin jalkapallossa, jossa nämä koulukummit ovat myös ihan nimittäin maailman parhaita. Kiitos ja iso peukku koko porukalle!
Riemastuttava oli myös muiden esitysten anti: 1.-2. luokan Naurissatu, 3.-4. luokan vitsikimara ja vierasperäisillä kirjaimilla kikkailu sekä 5.-6. luokan toimesta kiinnostavasti koottu ajankuva Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Vaivaa ja työtä oli selvästi nähty ja esiintyminenkin sujui kaikilta ilman suurempia jännittelyjä. Liekö luontaista vai ansiokkaan harjoittelun tulosta…
Entäpä eskarit? Mehän vetäisimme rennosti alkuun iloisen aamujumpan koko koululle. Yhtä helposti piti mennä myös kovasti harjoitellun ”Tuulien teitä”-laulun, mutta kuinkas kävi… Ramppikuume on kuulkaas sellainen tauti, että se voi iskeä kerrasta koko joukkoon ja ihan kesken esiintymisen! Onneksi laulu oli sovittu laulettavaksi yhteislauluna ja koululaiset kantoivat mahtavasti ”ensikertaaesiintyjät” yli pienen notkahduksen. Kiitos siitä! On turvallista opetella, kun onnistua saa yhdessä. Ja mikä tärkeintä, kaikille eskareille jäi esiintymisestään voittajafiilis. Ihan syystä, olen teistä jokaisesta niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin ylpeä.
Rentouttavaa lomaa kaikille toivottaen Heidi