Moni varmaan muistaa lapsuudesta lakananvedon ja varsinkin sen, jos pääsi lakanan alle ”tuuletukseen”. Tätä samaa ideaa myötäilee nykyään leikkivarjoilu, jossa halkaisijaltaan kolmemetristä pyöreää kangasta liikutetaan ryhmänä monin tavoin. Varjoa nostetaan, lasketaan, kuljetetaan, sen alle piiloudutaan, sillä heitellään palloa tai hernepussia jne. Ja jotta homma toimisi, kaikkien on puhallettava yhteen hiileen. Tämän vaadittavan yya:n eskarit hallitsivat tänään kuin vanhat tekijät, hyvä te! Entä mikä oli päivän jumpassa parasta?
” Pilvikuljetus!!” (Aikuiset vetävät liukuvaa varjoa pitkin lattiaa, 2-3 lasta kerralla kyydissä)
Iltapäivällä otimme tavoitteeksi, että pelaamme pienissä porukoissa ainakin viittä lautapeliä, jotta osamme kertoa säännöt sitten perjantaina, kun saamme koulun 1-2.luokan oppilaat kylään pelikavereiksi. Kimple ja Afrikantähti ovat varmasti tuttuja monille kotijoukoissakin, mutta entäpä Monza, Duo ja Hedelmätarha… Pelaaminen itsessäänkin on minusta mukavaa puuhaa, mutta erityisen mielenkiintoista siitä tekee vuorojärjestyksen tarjoama mahdollisuus havainnoida lasta. Miettikää, kuinka monenlaisia taitoja pelin pelaaminen alusta loppuun lapselta vaatii: sääntöjen ymmärrys, nopan silmäluku ja numerokäsite, vuoron odottaminen, taktikointi, pitkäjänteisyys, häviämisen sieto….
Pohdiskelee Heidi