Täti ei millään pysty kuvaaman kaikkea sitä iloa , seikkailua, riemua, onnistumista, oivaltamista…kaikkea sitä positiivista, mitä tämän päivän retkemme Orinorolle mahtui.
-Kato, täällä on mato
-Missä?
-Tässä. Sitä ei saa tallata.
Myös mäntyjä halaillaan tiiviisti, sillä yksi reissun tavoite on löytää niin suuri halimänty, etteivät edes aikuisen kädetkään yllä sen ympäri. Ja aivan mahtavaa on, että mukana olevat aikuiset lähtevät hommaan satasella mukaan, kiitos siitä. Eikä siinä vielä kaikki, männyn lisäksi pian tutkitaan myös kuusi sekä mietitään jonon etunenänä toimineen taksi Jarmon ehdotuksesta, että mitä sanonta”Kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”, mahtaa tarkoittaa. No, nythän sattuikin hyvä homma, kun asia voi oikeilla puilla demostroida…Tähän asiaan palataan epäilemättä vielä.
Itse rotko on, varsinkin ensikertalaisille, jotakin aivan pysähdyttävää.
-Kato miten korkea!
-Täällä on niin kaunista (riemastunut huokaus)
-Minua ihan pelottaa
-Kato millaista tuota….(sammalta) ja tuossa on erilaista. Ja vettä.
-Tuolla kalliolla on ihan niinkuin naama: kasvot ja leuka ja tämä (otsa)
-Tuo puu on kaatunut selvästi tuosta irti. Onkohan silloin ollut myrsky.
-Tuossa kolossa asuu varmasti siili.
-Ope! Täällä on roskia. (kivenkolossa on tosiaan tyhjiä lasipulloja, mikä on eskareista pöyristyttävää)
Läytyy myös linnunpesä, jossa on ehkä hyvinkin voinut asua maakotka. Puu, jolla on patti,koska se varmaan on osunut viereiseen puuhun. Kummallinen kasvi, jota kukaan reissulaista ei tunne. Ja ihmeellisiä kimmeltäviä pisaroita, joita putoaa kallion alla veteen, vaikka ei sada. Ja kaiku, jota kokeillaan oikein koko porukan voimin koiramaisesti haukkuen. Ja ihan hirveästi vielä vaikka mitä muuta. Loputon aarre, löydettäväksi aina uudestaan.
Rotkon jälkeen suunnataan laavulle ja eskarit valtaavat kodan eväineen ja leluineen, ihanien apuaikuisten viritellessä makkaratulia nuotiolle. Hämärä ja hiukan savuntuoksuinen kota on kuin luotu hengähdystauolle: seiniä suojaksi, kuivaa pyllyn alle ja mielikuvitus laukkaamaan. Ette kyllä usko miten hienosti valomiekka hämärässä hohtaakaan.
Pian on eväät ja ihanasti tirisevät makkaratkin mutusteltu, ulkohuussi tutkittu ja omat tavarat pakattu takaisin reppuun. On myös muisteltu jokamiehen oikeudet ja siivottu jäljet.
-Oli kivaa
-Tämä on hieno paikka
-Minä jaksaisin kävellä tänne vaikka sata kertaa…
-Mutta apua. Entäs jos Pertti-pöllö päättääkin nyt muuttaa tänne, kun täällä on niin ihanaa (Pertti on kököttänyt koko reissun repun sivutaskussa parhaassa tarkailuasemassa)
Onneksi ei ole syytä huoleen, sillä taksi Jarmolla on puhelimessa kuva aamulla bussibysäkin kyltillä istuneesta viirupöllöstä, joka oli kysellyt reittiä Kurjalaan.
-Eikä!Se on varmasti joku Pertin sukulainen, Helvi-täti tai vastaava, joka on tulossa syyslomalle Pertin luo.
Mitä tämä merkitsee, jaa jaa, se selvinnee syysloman jälkeen. Mutta ensin mennään lomalle ja sitä varten hypätäänkin:”Yksi kaksi kolme…Hyvä retkipäivä!.. yksi kaksi kolme… Hyvää lomaa!”
V& I Heidi
Ruokana nuotiomakkara, sämpylä ja pillimehu +omia terveellisiä eväitä