Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Terävää touhua

21.09.2017, Heidi

Kirjastoautosta voi alkaa suuri tutkimus, kuten luulen käyneen meille tänään. Olimme nimittäin tilanneet Pekalta kirjoja Leppävirrasta, sillä kotiseutu on lokakuussa tutkimuksiemme kohde. Ja kuten tavallista, jotenkin taas viiden mutkan ja sadan idean kautta päädyimme tilanteeseen, jossa selvitettäväksi tärähti kaksi ihan huikean mielenkiintoista asiaa: vaakunat ja kaivostorni. Pekka nimittäin on ollut oikeasa kaivoksessa! Kuvitella. Ei siis ihme, että hän heti osasi epäillä, että luontoikkunan kivireiät ovat ehkä ihmsen työtä, mutta voiko siitä olla varma…”Minäpä katson mitä siitä löytyisi. Mutta oletteko koskaan nähneet kaivostornia?” Tornia. Eipä olla nähty. Tai ainakaan ei olla tiedetty, joten Pekka vinkkaa, että netistä saattaisi löytyä tuttuja kuvia. Siinäpä vasta asiakaspalevelija, aivan verraton sellainen.

 

Eskarilla vaakunat puhuttavat edelleen, joten katsotaan Leppävirran ja  Varkauden vaakunat. Varkauden ankkuria pitelevä käsi on monista aika mahtava, mutta Leppävirran kuvassa on taas järkeä, kun on leppä ja virta.

-Millainen on Helsingillä?

-Ei kun Kuopiolla

Katsotaan siis nekin. Helsngin kruunu ihastuttaa, mutta Kuopion jousipyssy…

-Kuopiolla on kyllä hienompi.

-Niin on. Paljon hienompi.

-Mä oon nähnyt tuon Leppävirran vaakunan….(pinnistelyä)…kirjastolla!

-Niin muuten on. Siellä on se.

Täti epäilee, että tähän(kin) aiheeseen palataan vielä.

 

Päivän hommana meillä on kakkosen matikkatarina ja siihen liittyen ompelukuvatyö ja yllättäen aika monelle neula on aivan uusi tuttavuus. Mutta hyvin sujuu ja kakkoset valmistuvat.

-Meillä on tällaisia ompelukuvia täällä, jos joku haluaa omilla hommilla

-Minä(* lähes kaikki)

Loput päivän omien hommien tauoista ovatkin sitten pelkkää ompeluseuraa.

 

Myös puukässässä piti olla terävänä, koska tänään starttasi kenkätelineen kokoamisnaulaus. Ensin ohjeet ja sitten työhän…puolessa tunnissa ensimäinen hylly on lähes valmis.

-Tää menee äkkiä porukalla, kohta on valmista kokonaan

-Mutta katsokaa. Naulat on loppu!

Oi joi, näin on todella päässyt käymään.

-Ei se mittään. Ostat kaksi pakettia ensiviikoksi.

Näin sovitaan. Ja lähdetään hyvillä mielin loppupäiväksi omille hommille.

 

V&I  Heidi

Ruokana: kinkkukiusaus, punajuurisalaatti

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *