Olin tänään koko päivän Keski-Savon seutukunnan esiopetussuunnitelman kehitystyöryhmässä, joten tämä kirjoitus ei poikkeuksellisesti koske eskaripäivän sisältöä Kurjalassa. Sen sijaan se sisältää tärkeän kysymyksen, jonka pureskeluun ja toteutustavan löytämiseen aion paneutua tosissani.
Esiopetussuunnitelman yksi keskeinen tavoite on opetuksen kehittäminen arvioinnin avulla. Arviointia tulee kohdistaa mm. oppimisympäristöön, sisältöihin, toteutustapoihin ja lasten henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseen. Aineistoa tulee kerätä niin lapsilta, vanhemmilta, sidosryhmistä kuin työntekijältäkin. Toteutusmenetelmiä keräämiseen on monia, esimerkiksi eskareille on heidän omaan arviointiinsa suunniteltu selkeä hymynaama-asteikko. Mutta.
”Olisi mielenkiintoista pyytää eskareita arvioimaan hymynaamoilla, miten minä heidän mielestään onnistun opettajana.”
Kokouspöytään laskeutuu pohdiskeleva hiljaisuus. Aikuistenoikeasti. Kannustammeko me lasta antamaan palautetta saamastaan opetuksesta? Onko se luvallista? Sopivaa? Ainakin muiden asiakasjoukkojen kohdalla sitä pidetään työntekijän ammatilliselle kehitykselle tuiki tarpeellista, miksei siis lasten kanssa toimittaessa.
Se ei pelaa, joka pelkää. Täti aikoo tätä asiaa tutkia, kehittää ja kokeilla.
Heidi