Kirjastoautossa ollaan jo illan lätkäpelin tunnelmissa ja kun autoa tänään poikkeuksellisesti kuljettanut Hanni-Mari pyytää veikkamaan tulosta, on vastaus valmis:
-Amerikka vie, 5-2
-Minusta Suomi. Se riippuu miten Joonas Korpisalo pelaa
-Niinpä. Maalivahdilla pitääkin olla tosi hyvät hermot.
-Meidän äiti ei sitten ainakaan olisi…
Hilpeää. Ja lajista juuri mitään ymmärtämättömänä veikkaan, että meistä äiti-ihmisistä suurin osa luontaisesti menestyisikin paremmin puolustajan tehtävissä. Tai tuomarin. Huoltoa ja selostusta tietysti unohtamatta, heh heh.
Tänään saadaan viimeisetkin projektit valmiiksi, mutta niitä enemmän eskareita mietityttävät hiljalleen askarteluista yms. ”purkautuvat” seinät. Ja kesälomakukka, jossa terälehtiä on enää seitsemän. Eskari loppuu pian, se on vääjäämätön tosiasia.
-Hei. Jos minä alan tänään kirkossa itkemään, niin älkää vaan säikähtäkö, että menipäs nyt mönkään laulu, kun ope parkuu. (aaltoilevaa hihitystä ja hymyä).Minä olen vaan sellainen itkunpillikka, että minua aina itkettää, ilossa ja surussa.
Niin, on tärkeää tehdä erosurutyötä yhdessä, sillä kymmenessä kuukaudessa ihmiset tuppaavat tulemaan aika tutuiksi ja tärkeiksi toisilleen. Ja vaikka koulunpihan yli ei ole kymmeniä metrejä matkaa, siirtymä on silti suuri. Ja sitä paitsi, se on varmaa, että täti pillittää. Tänäkin vuonna.
V& I Heidi