Läps. Kirjastokortti putoaa tiskille, kuin koiralle viskattu luu. Oi joi. Pekka ei kuitenkaan ryhdy piskiksi ja käy murisemaan, mutta tädillä kyllä nousevat niskavillat pystyyn. Otetaan siis heti oikein porukalla mietintään, että miltä moinen oikein tuntuu. Ja kysytään tietysti Pekalta, joka toteaa, etteihän se kivalta. Ei varmasti, eskarit ovat samaa mieltä. Päätetään siis, että jatkossa ojennetaan kortti kauniisti ja huomioidaan vastaanottaja. Hyvät tavat kaunistavat.
Aamupäivä tuo lisää kasvunpaikkoja, kun yhtä eskareista on kiusattu pussailupuheilla, tyyliin ”sitä pussaa se”. Selvitellään siis tämäkin harmitus ja hoidetaan anteeksipyynnöt sekä sovitaan, että pussailut kuuluvat niin puheina kuin tekoina vain ja ainoastaan kotiväen päätäntävaltaan. Piste.
Mutta, ha haa, puukäsitöissäpä ei tarvitse selvitellä, siellä tehdään hommia. Omat projektit alkavat pikkuhiljaa valmistua ja jotkut tekevät jo lisäosiakin. Kädet nousevat avuntarpeen merkiksi ja kaveria jelpataan taitojen mukaan. Tekemisenmeininki ja ilo omasta oppimisesta ovat käsinkosketeltavia. Ihanaa, kun voidaan rakennella!
Iltapäivällä otetaan vielä piiiiiiitkä ulkoilu, sillä aurinko paistaa ja lämpö hellii. Syntyy uusia leikkejä ja vanhoista jalostuu uusia, mm. suklaatehdas saa aarrekammion, jossa pidetään aivan valtavaa suklaapalloa.
-Ha haa. Sen minä ahmin suihini. Missä se on?
-Et sinä voi. Sinähän olet allerginen suklaalle.
-Et niin.
1-0, oivalluksenilo paistaa kasvoilla niin kirkkaana, ettei voi kuin nauraa. Siitäs sain. Nämä leikkijät eivät olekaan mitään eilisen teeren poikia…
V& I kirjoittelee Heidi