Tänään Soisalo-opiston musikantit esittelivät meille soittimia. Tunninmittainen tuokio alkoi talvistenlaulujen tunnistamisella ja jatkui hauskasti saduttaen: Kaamea talvimyrsky oli herättänyt kesäisin soitinkauppaa pitävän siilin ja paiskonut tämän soittimetkin sinne ja tänne. Hyvät hyssykät, ihan hujan hajan olivat jousi-,kosketin-,lyömä-puhallin-ja kielisoittimet. Ryhdytään siis avuksi ja tunnistetaan & lajitellaan soittimia oikeisiin perheisiin. Hienosti tunnetaan viulu, triangeli, rummut, kapulat, piano,kantele…ja opitaan tuntemaan klarinetti, käyrätorvi, pasuuna,
-Tää on sellainen rokkikitara (sähkökitara)
Ilmakitara soi oikein villisti. Mutta mikäs soitinesittely se sellainen olisi, jossa ei pääsisi itse soittamaan. Jaetaan siis porukka pienemmiksi ryhmiksi ja jokainen eskari pääsee kokeilemaan vuorollaan viulua, klarinettia ja pianoa. Ja pianosta puheen ollen
-Minä osaan soittaa ”Satu meni saunaan”
Nyt korva tarkkana…Todentotta. Tällainen taito löytyy yhdeltä eskarilta, joka kertoo soittavansa kotona pianoa äidin kanssa. Annetaan siis porukalla isot aplodit. Viulun kohdalla sen sijaan päädytään miettimään soitinten hintaa. Ihan pienen harjoitusviulun näe saa sadalla eurolla, mutta mitähän mahtaa maksaa oikea hyvä aikuisten viulu…”10 000 euroa”, musikantti vastaa ja saa silmät pyörimään porukan päässä.
-Saako sillä auton?
-Saa. Minun Tojoja useammankin. Ei ihme, että soittimia pitää käsitellä varovasti.
-Mutta helikopteri maksaa enemmän. Minä ostaisin semmoisen ennemmin.
Hih, kultuuri, se sitten osaa aina jakaa mielipiteet. Lämmin kiitos Te ihanaiset Soisalo-opiston musikantit; tarjositte meille kivan, mielenkiintoisen ja opettavaisen musiikkielämyksen!
Ruokavälkällä liikkeelle lähtee eskareista ja koululaisista koostuva amerikkalainen vai pitäisikö paraminkin sanoa Kurjalalainenjalkapallo-ottelu, jonka ainoa ja tiukka sääntö on: tarttua saa vain siihen, jolla on pallo. Kenttänä toimii umpihanki ja joukkueita on kaksi: 2 koulukummia vastaan 7 pienempää. Voisi luulla isolle porukalle peitotaan helposti kaksikko, mutta kummitpa ovatkin taitavia pelaamaan tiiminä ja onnistuvat aluksi tekevät maalin toisensa perään. sitten pienempien joukkue hoksaa, että syöteltävä on, jos aikoo pallon maaliin saada ja johan alkaa ottelu tasoittua. 20 minuuttia lumi siis pöllyää ja hauskaa tuntuu olevan kaikilla, eikä tädin tarvitse puhaltaa peliä poikki kertaa enempää. Liikunta rules!
Iltapäivällä otetaan vielä viimeinen harjoitushiihto ennen huomisen laturetkeä. Mennään ensin muutama kierros tuttua Variksenmäkeä ja sitten halukkaat saavat koettaa siipiään Kotkanmäessä. Jee! Rinne noustaan hyvin ja alas lasketaan pystyssä. Onnistumisenilo on silminnähtävissä.
-Mun aivot sano, että tuo on liian vaarallista.
-Ok, se on järkevää, että harkitsee taitojaan. Sinä voit laskea ja harjoitella tätä Variksenmäkeä.
-Ja minä. Tää jo melkein onnistuu.
-Minä en ensin tykännyt hiihtää, mutta nyt tykkään. Oon oppinut. Koulussa minä osallistun hiihtokilpailuun.
-Minä tykkään enemmän jääkiekosta. Minusta tulee maailmanmestari.
Täti nyökyttelee ja painaa tavoitteet talteen mielensopukoihin, sillä mistä sitä kukaan näet etukäteen tietää, vaikka jonakin päivänä saa muiston käydä jonkin lajin mestarille oikeasti tiedoksi kättelemässä.
Päivänpäätteeksi on vielä pyhäkoulu, jossa aiheena on tänään Jeesuksen ihmeteko ”Viisi leipää ja kaksi kalaa” sekä siihen sisältyvä ajatus toisille omastaan jakamisesta. Eskarit taitavat olla jo hiukan hyydyksissä kaikesta päivän tohinasta, kun keskustelua ei juurikaan synny ja ainoa kysymyskin koskee sitä, mistä aineesta rekvisiitan kalat ja leivät on tehty. Mutta tunnelma on rauhallisen leppoisa ja srk:n Sari pääsee jälleen kerran kehumaan eskareita hienosta maltista ja käytöksestä. Hän toteaa myös katselleensa saapuessaan, kuinka hyvin eskarit osaavat jo hiihtää ja iloiset ilmeet syttyvät eskaririviin. Positiivista palautetta, sitä on aina yhtä mukava saada. Ja myös antaa eli kiitos Sari, kun vierailit meillä, huhtikuussa taas tavataan!
V&I viestittelee Heidi