Nyt on pakko laittaa alkuun pieni kevennyt. Kaikki varmaan ovat huomanneet, että pidän kovasti kilpikonnista. No, tulin juuri Kilpikonnaharrastajat ry:n pikkujouluista, mutta kysymys kuuluukin: olivatko juhlat pahasti myöhässä ja rutkasti etukädessä?? Kilpikonnathan ovat tunnetusti hitaanlaisia otuksia ja omistajat, ainakin koirienkohdalla, kuulemma otustensa kaltaisia…Sen voin ainakin sanoa, että juhlapaikan henkilökunta oli vähintäänkin hämmentynyt, kun tietovisassa soivat joululaulut ja pöydät notkuivat pikkupaketteja… hilpeää!
Hilpeällä mielellä olivat olleet myös eskarit taksissa aamulla, kun sekä Jarmoa että Jounia oli ilahdutettu Napakettu-laululla. Jarmo tosin väitti kivenkovaa, että napakettu on musta ja vain sen napa on valkoinen… Eskarit olivat niin intoa täynnä, että ehtivät laulun laulaa useaan kertaan jo ennen kuin 1.-2.lkan porukka ehti saapua meille lapaskalahommiin ja jännitys tirisi sellaisena sähkönä ilmassa, että oli vain hyvä juttu, kun sateenkarikala-tarina kiskaisi ajatukset muihin juttuihin.
Mutta kuinkas se sitten sujui, aamunPamaus? Vielä eskarilla porukka hoilaa laulua kovaa ja korkealta, eikä ketään jännitä yhtään, mutta tyhjässä jumppasalissa alkavat ilmeet vakavoitua. Kohta koululaiset tulevat…
-Hyvää huomenta / good morning / god morgon allihopa
Eskarit toivottavat kuorossa koulunväelle ja sitten se on menoa: Napakettu. Eskareita jännittää selvästi… ihan joka iikkaa…katse hakee opeen….äänikin välillä häipyy…kuten ensiesiintymisellä saakin!
-…..ei voi NUJERTAA!!!
Viimeinen ponsi kahahtaa voimalla ja aplodit ovat raikuvat. Kiitos koululaiset komppaamisesta! Kuten myös siitä, että seurasitte aidon kiinnostuneina eskareiden omien taideteosten esittelyä. Esiintymisen ensiaskeleilla on tärkeä saada kokea onnistuvansa.
Pamaus on siis ohi ja aika lähteä syömään. Ruokalassa joukko on mietteliään vaitonaista…
-Minua jännitti
-Ai se laulu?
(hiljaisuus)
-Vai esiintyminen?
-Kaikki
-Niin minuakin
-Minua ei
-Minua jännitti jo kotona
Jutellaan hetki jännittämisen ja pelottamisen erosta ja siitä, kuinka paljon rohkeutta esiintyminen vaatii. Ja miksi esiintyjille pitää aina muistaa antaa työrauha, sillä hehän tekevät hetkessään tosi isoa juttua. Ja miten iloiseksi siitä voi ja saa tulla, kun ylittää itsensä ja esiintyy jännityksestä huolimatta.
Ruokailun jälkeen palaamme eskarille ja jännitys purkautuu, kuinkas muuten, kuin Napakettuna. Porukka kiskoo toppavaatteita ylle ja hoilaa sitä samalla niin antaumuksella, että laipiossa asti tärisee. Neljä kertaa putkeen. Tädistä alkaa kummallisesti tuntua, että ensivkolla otetaankin sitten jo uusi laulu…
Iltapäivä sujuu omissa hommissa, joista yksi on paperisten koristeketjujen askartelu.
-Saako tämän kotiin?
-Tietysti.
-Minä teen näitä kotonakin. Helppoja. Tämä menee isin ja äitin huoneeseen
-Minä teen minun ja veljen synttäreille
-Yhdistetäänkö sun ja mun ketjut?
Syntyy suunnitelmia ja uusia suunnitelmia ja kokoajan valmistuu lisää ketjua. Puuha tuntuu olevan juuri sopivaa ja mieleistä hektisen aamun vastapainoksi.
Päivän lopuksi luetaan vielä prinsessa Pikkiriikki ja tuumataan maanatain keilaus- ja uimahallikuviot. Sitten pakataan reput ja puetaan päälle, ensimmäiset ovat jo ovella jonossa…
-Olen napakettu lumivalkoinen…
Siinä se otus taas on, viilettämässä tunturiin äänekkään sekamelskan iloisesti saattelemana. Hyvää viikonloppua naali, turvallista matkaa, maalaahan meille mennessäsi taivaankansi täyteen leimuavia revontulia.
V&I ihanaa vkonloppua kaikille toivottaa Heidi