Formula 1 VPN-Suomi

Arkisto marraskuu 2015

Yleinen

Muista aina, liikenteessä

12.11.2015, Heidi

tiistai 10.11.2015   Tänään paneuduimme eskareiden kanssa liikenneasioihin. Ensin levitimme lattialla suuria liikennekasvatusjulisteita ja pohdimme mm. heijastimen tarpeellisuutta, suojatietä ja peruuttavan auton piippausääntä. Ja aivan erityisen paljon keskustelua herättivät kokemukset auton alle jääneistä lemmikeistä. Onneksi: ”Kissalla on aina heijastin. Sen silmät kiiluvat.”   Tämän jälkeen joukko jakautui pareiksi, joiden tehtävänä oli pohtia tiettyyn vuodenaikaan liittyviä …

Yleinen

Tunteilua Huiskeessa

12.11.2015, Heidi

maanantai 9.11.2015 Huiskeessa pohdittiin tänään pelon tarpeellisuutta ja kohtaamista. Pelkohan on tärkeä tunne, joka suojelee meitä tekemästä liian hurjia juttuja.  Mutta. Millaisia pelkoja eskarilaiset haluaisivat selättää? Tosi tarkasti pohdituissa piirroksissa esiin tulivat esimerkiksi – Uskaltaa kiivetä katolla – Mennä kummituslinnaan – Laulaa ja tanssia oikeasti ihmisille – Käyttää moottorisahaa – Kirjoittaa – Uida syvällä – Kaivaa …

Yleinen

Konnamainen mukavuustunti

06.11.2015, Heidi

– Tässä on Pollu 6v., mutta se ei suostu käymään eskaria – Ja tämä taas on Wikkan 13v., mutta se ei halua yläkouluun, ei kerta kaikkiaan   Eskarit ottivat syysloman jälkeen niin ison harppauksen asiallisessa taksimatkustamisessa, että tänään oli jälleen aika viettää mukavuustuntia. Ja kun kerran maltillisia osataan olla, niin kylään saapuivat oikein ”ulkomaalaiset” kutsuvieraat. – Mitäs …

Yleinen

Vessasanailua

05.11.2015, Heidi

Kuuntelin tänään kiinnostuneena eskareiden keskinäistä mietintää koskien rumien puhumista. Pohdinta sai alkunsa eteistilanteessa, jossa vessavuoroa odotteleva eskari totesi ”pissa” ja toinen tarttui siihen: – Se on vessasana – Eikä ole. Se on vaan pissiasia. Lisää eskareita liittyy keskusteluun. – Niin, mutta sitä ei tarvitse sanoa ääneen. – Niin. Kiroilla ei saa kuule edes vessassa. – …

Yleinen

Kurjalanraitilla, osa II

04.11.2015, Heidi

Olin tänään koulutuksessa, joten tämä kirjoitus ei sisällä suoraan otteita eskarin arjesta. Sen sijaan se on yritys katsoa Kurjalan ympäristöä eskarilaisten liikennekasvatuksen silmin. Kouluttajana tilaisuudessa toiminut Liikenneturva nimittäin pyysi jokaista aikuista hahmottelemaan ryhmälleen vuosikellon, jossa näkyisivät vuodenaikaan sidotut liikennehaasteet. Vähän oli erilaiset liikenneproblematiikat Varkaudelle ja Kurjalalle…  Mutta aika hiljaiseksi vetää, kun alkaa tosissaan miettiä sitä, kuinka paljon …

Yleinen

Kotiseutulaulu

03.11.2015, Heidi

Eskarivuosi kuluu hujahtamalla, uskokaa pois. Elokuussa me koulun aikuiset pohdiskelimme, että olisi kiva, jos Kurjalalla olisi oma laulu, jota esittää juhlissa ja aamunavauksissa. Muutamia lauluja on yhdessä jo lauleltukin, mutta ei vaan ole mikään isosti napannut… Ja sitten saapuu marraskuu ja iskee meitä idealla!   Koululle on nimittäin ensiviikolla tulossa vierailulle ihka oikea trubaduuri ja  mikä …

Yleinen

Kissanpäivä

02.11.2015, Heidi

Tänään eskareita ilahdutti huimilla extreme-tempuillaan koulunpihalle eksynyt kissa. Taitavasti katti kiipesi kurkistamaan sisään eskarin ikkunasta, vilahti leluvaraston ja vaani koulun ulko-ovea ilmiselvä sisäänluiskahdus mielessään. – Saako sitä silittää… Siinäpä se. Aika hienosti eskarit ymmärsivät, miksi kissaa ei kannata alkaa hellitellä ja kesyttää koulun pihapiiriin. Samalla pohdimme sitä, miksi kissa kenties pyrkii sisään ja onkohan sillä kotia. …